Laitoin tänään Kirjastot.fi:n sivulle seuraavanlaisen viestin:
http://www.kirjastot.fi/keskustelut/viestit.aspx?messageID=eff40afc-249b-4953-9302-90c7c96d26c1
Nyt pyytäisin teiltä kommentteja pelaamisesta; esim. oliko sillä jotain vaikutusta omaan suhtautumiseen kun pelasi itse, eli kuvakulma oli toinen kuin se yleensä on kirjastossa. Ihan vaan mitä mieleen tulee.
Ajattelin jossain vaiheessa(työn edetessä) pyytää teiltä apua myös siihen, että saisin joiltakin nuorilta kommentteja heidän omasta näkökulmastaan. Jos teen jonkinlaisen kyselyn, niin houkuttelisitte omassa kirjastossanne nuoria vastaamaan siihen. Voinko pyytää sellaista?
Tämä kaikki on vasta taustatietojen hankkimista ja yksilöidympiä kysymyksiä lähettelen sitten tuonnempana.
Sekavana päivän tapahtumista
-Pirjo-Sa
Artistit tekivät kirjastolevyn, jonka voi vain lainata
9 vuotta sitten
Tekstit
17 kommenttia:
Tämä ei ole vielä kristallinkirkasta syväanalyysia...
Pelipäivä muutti ajattelua - hetkellisesti ainakin. Varsinkin WoW tempaisisi minut toisessa elämäntilanteessa (lue=enemmän aikaa ja rahaa)mukaansa, sillä jäin miettimään omaa supersöpöä menninkäistäni. Ja jäi niin lähelle se levelille kaksi pääseminen =)
Saimme myös hauskoja keskusteluja 12 veen kanssa kotona, juttelimme useampana päivänä siitä mitä pelasin, miten pelasin, osasinko, millainen hahmo mulla oli jne.
Mutta sitten tuli Kauhajoki. Ja vaikka en vedä mitään yhtäläisyysmerkkejä pelaamisen ja niiden tapahtumien välille, tuli tiedotusvälineissä niin monesti esille tekijän "eristäytyminen verkkomaailmaan", että aloin kaivata kirjastollekin brändiä "tule pois verkosta, tapaa oikea ihminen". Erittäin epäsuperkirtsimäistä.
Ristiriitaiset tuntemukset tällä hetkellä... Mennäkö mukaan verkkoon, olla siellä missä nuoretkin ovat vaiko tarjota vaihtoehtoja in real life? En tiedä...
Moi!
Heitän jotain kommentteja täältäkin. Itse olen jonkin verran pelannut, vaikkakin enimmäkseen lähinnä urheilupelejä.
Pelipäivä ei siten muuttanut erityisesti ajatteluani pelaamisesta ja peleistä, mutta mukavaa pelipäivänä oli.
Tosin WoW:n tyyppisiä pelejä en ole pelannut aiemmin ja niissä tosiaan aikaa saisi nopeasti kulumaan, jos WoW:n
kaltaisiin peleihin kunnolla tutustuisi.
Ikävät Kauhajoen tapahtumat toivat taas esille keskustelun siitä, miten verkko ja pelaamimen vaikuttavat lapsiin ja nuoriin. Itse en kuitenkaan pelejä ja pelaamista lähtisi ikävästä tapahtumasta syyttämään, mutta mielestäni verkon valvontaa voisi kyllä tehostaa esim. YouTuben ja eri verkkoyhteisöjen kohdalla.
Tuohon Pirjon kysymykseen sen verran, että varmasti Tampereella onnistuu nuorten mielipiteiden ja näkökulmien
kerääminen pelaamisesta. Esim. Sampolan ja Hervannan tietotoreilla sekä Metsossa luulisi onnistuvan joko peli-iltojen
yhteydessä tai sitten muina aikoina. Peli-iltoja on järjestetty tänä syksynä kerran sekä Netti-Nyssessä että
Hervannan tietotorilla ja muistaakseni seuraavat peli-illat taitavat olla marraskuussa.
Kiitos Mika.Taidan tulla mukaan johonkin marraskuun peli-iltaan.Ovatko päivät jo tiedossa?
-Pirjo-Sa
Laitan Pirjo sinulle postia, kun saan päivämäärät varmistettua.
Itse olen pelannut 18 vuotta, mutta siltikin suhtaudun kirjastossa pelamiseen vähän vanhanaikaisesti, sillä lastenosastolla melutaso nousi aina huikeisin lukemiin, kun sinne kokoontui porukoita pelamaan. Muutamat pelit kiellettiin, ja se on helpottanut tilannetta melkoisesti. Tänään estettiin pääsy pelamaan Counter-Strikeä, joka mielestäni ei edes kuulu kirjastoon pelattavaksi. Kiekko Tk sun muut pelit toki voi jättää pelattavaksi.
Poroilan kommenttiin muuten lisäys, että pelien ikärajat ovat yhtä sitovia ja valvonnan alaisia kuin elokuvienkin. Kannattaa tutustua sivuun www.pegi.info/fi/
Pelipäivä ei sinällään muuttanut ajattelua, käsitys peleistä oli jo etukäteen. Mukava päivä kuitenkin!
Meidän pikkuisessa yhden asiakaspäätteen kirjastossa pelaaminen on kokonaan kielletty ja sitä valvotaan. Koneelle on muutakin käyttöä kuin pelit. Muutenkaan en ihan perinpohjin ymmärrä miksi kirjastossa pitäisi sallia pelaaminen. Toisaalta jos tarjotaan nettiyhteys pitää kaikkea sieltä irtoavaa materiaalia saada käyttää myös kirjastossa (lain rajoissa tietenkin). Mutta muitten kuin nettipelien(em. syystä) pelaamiseen kirjastoissa en näe erityistä syytä.
(Vieläkään en ole vakuuttunut, että pegi-ikämerkinnät olisivat ikärajoja, minusta ne edelleen vaikuttava suosituksilta. Ne pyöreät pallukat ikämerkintöineen ovat ikärajoja. Ainakin.)
Suomessa on lastensuojelullisiin näkökohtiin perustuva laki kuvaohjelmien tarkastamisesta 775/2000.Valtion elokuvatarkastamon tehtävänä on tarkastaa Suomessa alle 18-vuotiaille esitettävät ja levitettävät kuvaohjelmat ja asettaa niille ikäraja.Asetettuja ikärajoja on pakko noudattaa.
Pelien kohdalla taas Suomen laki edellyttää, että jokaisessa Suomessa myytävässä pelissä on sen haitallisuudesta kertova ikäraja.
Alle 18-vuotiailta kiellettyä peliä ei saa luovuttaa alaikäiselle.
Alemmat ikärajat ovat suosituksia, joten pelejä voi rangaistuksetta myydä tai luovuttaa suositusikää
nuoremmalle, mutta toivottavaa se ei ole.
Laki koskee myös pelihalleissa pelattavia pelejä. Pelien
yhteydessä on oltava tiedot niiden suositusikärajoista,
ja pelihalleissa on huolehdittava siitä, etteivät alle
18-vuotiaat pääse pelaamaan tai katsomaan peliä, jonka ikäraja on 18.
Lisää tietoa Valtion elokuvatarkastamon sivuilta
http://www.vet.fi/
Sieltä löytyy myös elokuvien ikärajatietokanta
http://195.197.150.133/elokuvahaku/EH1200.aspx
-Pirjo-Sa
Muumilta:kävin tänään katsomassa lähikoulun uutta medialuokkaa: ja häikäistyin! Koneet oli sijoitettu niin että opettaja näkee koko aika mitä lapsukaiset tekevät-ongelmia ei kuulemma vielä ole ollut. Samalla tuli kerottua superkirtsihankkeesta:vedän vuodenvaihteessa koko alueen koulujen opettajille mediakasvatuksesta luennon... Sain myös paljon tietoa minkälaista mediakasvatusta eri luokka-asteilla anenetaan-kannattaa siis käydä kouluissa opettajia jututamassa... tämä kiireen kskellä... t:mumi
Ensiksi: pelipäivä herätti työtovereissa jostain syystä hilpeyttä, mutta itse pidin sitä onnistuneena ja hyödyllisenä.
Jos pelkkiä musta tuntuu -ajatuksia hakee, räiskepeli jäi päällimmäiseksi mieleen - siitäkin huolimatta, että WoW oli kiehtovampi. Samalla siinä kuitenkin tunsi olevansa niin aloittelija ja edenneensä niin vähän ja kömpelösti.
Räiske tuntui ensin kammottavalta, sitten imaisi mukaansa, kunnes lopulta sen imu loppui kuin kanan lento. (Asia, josta jotenkin olin tyytyväinen, kun ajattelin pelin "aihettta")
Tällä hetkellä koko räiskintäpelikokemusta ei voi ajatella ilman, että mielessä käy Kauhajoki - tunne omasta pelifiiliksestä on jotensakin etova, vaikka järkeillä voin sen miten vain. Tanssimatto ja keilailu tuntuvat niin neutraaleilta, että koska vain voisin ottaa ne kotiinikin.
Muuttuiko asenne pelaamiseen kirjastossa: Ei, en vastusta sitä edelleenkään, mutta pelaamisella kirjastossa on oltava omat sääntönsä ja siihen näyttää kuuluvan se, että lieveilmiöt pakottavat välillä puhaltamaan pelin poikki, jakelemaan jäähyjä ja säätelemään sallittuja ja ei-sallittuja pelejä tai peliaikoja.
Oma kokemus toi tajua koukuttumisesta ja pelitilanteen sosiaalisuudesta ja siitä, miten pelaaminen eroaa tytöillä ja pojilla.
Mielestäni pelipäivä oli minulle aivan tarpeen, sillä se avasi silmäni huomaamaan miten sosiaalisia pelit ovat vaikkakin niissä räiskitään. Pelatessani naureskelin omia hyssyttelykehoituksiani kirjastossamme pelaaville pojille; huomasin kommentoivani hahmolleni ääneen, että "älä nyt vielä lataa, kun minua parhaillaan ammutaan" tai "äkkiä piiloon, siellähän olikin joku". Oma pelisuosikkini oli WoW, vaikka en siinä hirveän pitkälle päässytkään. Erityisesti mieleeni jäi kun tapasin RiittaK:n supersöpön menninkäisen metroasemalla.
Sitten arkipäivän todellisuuteen. Jouduimme kirjastossamme kieltämään väkivaltapelien pelaamisen niistä saamamme ikävän palautteen takia. Kunnan koulutoimi esitti myös toiveensa, että emme antaisi lähikoulujen oppilaiden pelata väkivaltapelejä. Kielto astui voimaan 29.9.2008.
Pelikoneet sijaitsevat meillä kirjastossamme keskeisellä paikalla aivan palvelutiskiemme välittömässä läheisyydessä. Asiakkaat kokivat pelaamisesta aiheutuvan hälinän häiritsevän heidän asiointiaan kirjastossa. Toki meteli häiritsi meidänkin asiakaspalveluamme, kun emme kuulleet kunnolla puhelimessa, mitä asiakkaat halusivat. Tilanne kärjistyi, kun lapset haistattelivat asiakkaillemme, jotka olivat viereisillä koneilla asioimassa ja yrittivät hieman toppuutella pelaajia olemaan hiljempaa.
Kielto on ollut voimassa nyt kolme päivää ja eron huomaa heti. Ylimääräinen meteli on loppunut ja "rauha" on palannut kirjastoon. Ajanvarauksetkin ovat vähentyneet, mutta silti pelaajia riittää vieläkin pelaamaan vähemmän väkivaltaisimpia pelejä.
Olemme tarjonneet kouluille mahdollisuutta pyytää kirjastosta henkilökuntaa kertomaan eri peleistä sekä niiden huonoista ja hyvistä puolista. Haluamme myös samalla tietää, miten kouluissa toteutetaan mediakasvatusta.
Siksihän me superkirtsit olemme olemassa! :)
Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!
Katjak... Ajattelin laittaa sulle yhden muistion, voisitko laittaa mulle sähköpostia, en löydä sun tietoja facebookista... eli mirja.luukkanen@hel.fi.
Muille: myös meillä koneet sijaisevat neuvontatiskien vieressä ja keskellä osastoa. Eilen lähikoneilla oli iso porukka, joka kommetoi kovaan ääneen pelejään... että kyllä meilläkin. Lähikoulussa tiedetään meid'ä ongelmat, mutta asia on vielä jäänyt roikkumaan, toimenpiteet siis. Mutta, ensi viikkoon!
riittak: "Ristiriitaiset tuntemukset tällä hetkellä... Mennäkö mukaan verkkoon, olla siellä missä nuoretkin ovat vaiko tarjota vaihtoehtoja in real life? En tiedä..."
olen itse miettinyt samaa ja tullut siihen tulokseen, että on tehtävä molemmat - lisää syväluotausta in real life nuoriin asikkaisiin ja lisää kirjaston äksöniä verkkoon. Mutta miten...
Samaa mieltä nyt ensipölyjen laskeuduttua, molemmissa on oltava.
Aloitin juuri jo aiemminkin toimineessa nettisanataidekoulussa. Siellä nuoret kirjoittavat omia tekstejään, joita ammattilainen arvioi ja pari meitä kirjastoihmistä laitamme kirjavinkkejä teemoihin sopien (olipa mutkikas lause, mutta ei ehdi nyt miettimään kauniimpaa suomea =)
Ja kas, ne samat nuoret, jotka Nettisaniksessa ovat mukana, moikkaavat innokkaana näin livenäkin ja välillä jäämme juttelemaan jostain kirjasta - eikä tätä tapahtuisi ilman aiempaa verkkoyhteydenpitoa.
Omalta osaltani pelipäivä ei kauheasti muuttanut käsityksiä. Räiskintäpeli oli jotenkin puuduttava. Oma mielenkiintoni ei riittäisi sellaiseen. Wowista sen sijaan tykkäsin ja itse asiassa kävin lataamassa sen koeaikajakson omallekin koneelleni. Silloin kun pelin avaa niin huomaa kuinka äkkiä tuntikin pelin ääressä kuluu.
Olin eilen kuuntelemassa täälläkin mainittua Riitta Martsolan luentoa. Hänen mukaansa peli-ikärajat ovat ainakin vielä suosituksia, jotka pegi ja peliteollisuus itse asettavat. Kukaan viranomainen ei pelejä Suomessa valvo.
Pitää lukea vielä tuo Martsolan kirja, ennenkuin kommentoin luennosta enemmän.
Kirjastossa pelaaminen on mun mielestä ok, jos ja kun melutaso ei nouse ihan älyttömäksi. Meillä on annettu nuorisolle porttikieltoja, mutta ei pelaamisen vaan sen takia, että youtube-videoita on katsottu äänet täysillä ja toistuvista sanomisista huolimatta äänenvoimakkuutta ei ole pienennetty. Kuulokkeiden käyttökään ei tätä ongelmaa ratkaissut.
Sanoin tuossa aikaisemmin, että kiellettiin CS, mutta siltikin ne simpuran sammakot olivat sen eston kiertäneet ja pelailivat taas koneella.
Millaista mediakasvatuksen pitäisi olla? Jotain selveni minulle viime sunnuntaina vietettyäni päivän perheessä, jossa on pian 6-vuotiaat kaksoset: tyttö ja poika. Heitä kasvatetaan 100 % läsnäololla pitkin päivää täällä reaalimaailman pyöteissä. "WC-pyttyyn ei saa laittaa liikaa paperia, se tukkiutuu, ja sitten tulee tulva. Tielle ei saa mennä yksin, sillä auto voi ajaa kuoliaaksi. Kannattaa mennä keräämään puolukoita lähimetsästä, jos mielii saada herkullista piirakkaa." Jne, jne. Aikuiseksi kasvamisessa opastetaan JATKUVASTI, jotta elämässä pärjättäisiin. Vanhemmat tuntevat itsensä varmoiksi.
Internet ja uusi media on moninainen asia: toisaalta se on reaalimaailman osa, jossa tekstit, palvelut ym ovat sähköisessä muodossa, ei muuta eroa. Toisaalta sen luonne eroaa tosimaailman todellisuudesta monellakin tapaa. Esim. pelipäivänä saatoimme herättää itsemme kuolleista. Myöskin ammuimme toinen toisiamme ilman todellisia vaikutuksia tässä veren ja hien olomuodossa. Virtuaalimaailma on omanlaisensa. Siellä moni kasvattaja tuntee itsensä epävarmaksi ja on hukassa. Reaalimaailmassa olemme oppineet tuhansien vuosien aikana tunnistamaan asioita, tietämään syitä ja seurauksia, joiden varaan rakentaa esim. kasvatus.
Kurssi on provosoinut minut ottamaan selvää koulutusohjelmassa olevien yksityiskohtien taustoista. Usein sieltä löytyvät markkinointialan superstrategit (vrt superkirtsi). Nykyaikana markkinointi ei tyydy lehtimainokseen, vaan se on sisäänleivottua, pelimäisyyttä, salamyhkäisyyttä, mystifiointia ja virtuaalisen ja oikean maailman yhdistämistä. Missä alkaa palvelu ja mainos loppuu ? (Big Brother !) Opettavaista onkin käydä katsomassa markkinagurujen strategioita. Miten 400 000 suomalaista saatiin kirjautumaan Facebookiin vajaassa kuukaudessa viime syksynä ! Nyt tosin voidaan jo epäillä tuota lukua, kun uuden tutkimuksen mukaan jopa 40 % uusista profiileista on huijausta; haittaohjelmien levittäjien luomuksia. Markkinointi hyödyntää Homo ludensia, leikkivää ihmistä. Ilmainen olutpullo, jonka hinta on maksettu sen kyltissä olevalla mainoksella ei ole mahdollinen reaalimaailmassa, mutta
sähköisen, haltuunottamattoman verkkotodellisuuden maailmassa monta asiaa saadaan ilmaiseksi mainosten suojissa.
Verkkotodellisuus on kuin villi länsi tai villi pohjola. Bittimaailmassa voi rällätä anonyyminä, mikä ei onnistu ollenkaan niin hyvin täällä atomien maailmassa. 2.0 palvelut saattavat käsittää astrosurfaajia, ostettuja ruohonjuuritason mielipidevaikuttajia. Nimettömänä tämä voi tapahtua. Lopulta meidän on vaikeaa erottaa todellista ihmisen mielipidettä markkinastrategin mainoksesta. Kybertodellisuuden vapauden maksamme mielemme avoimuudella, tunnistamatta haavoittuvaisuuttamme.
Ennen kuin verkkotodellisuus ja muu mediatodellisuus on samalla tavalla jäsentynyt ja "hanskassa"kuin tämä reaalimaailmamme yhteisine pelisääntöineen, opasteineen ja käsitteineen, ja lasten mediakasvatuksen tavoitteet ovat jotakuinkin selkeät ja vanhemmat ovat siinä maailmassa varmenpia kuin lapsensa, kuluu vielä aikaa.
Ennen todellista superkirtsiyttä, meidän täytyy ymmärtää ja tietää erilaisten uusien ilmiöiden seurannaisvaikutuksista niin ihmisen mieleen, yhteisöllisyyteen ja olemassaolon kamppailussa pärjäämiseen.(Virtuaaliruoka ei kauna elätä, eikä virtuaaliseksi tuota lapsia. Sen lisäksi, että tiedämme peleistä, osaamme pelata itsekin, osaamme kaikkea sitä mitä lapsemme ja nuoremme, pitää meidän ymmärtää laajemmin uutta todellisuutta ja sen syviä taustavirtoja. Markkinoinnin ubiikki luonne ja sen oveluus tulisi olla superkirtsille tiedostettu asia, minkä vuoksi vältytään nmonilta harmeilta.
Tavoitteena pitäisi olla superkirtsi, vanhempi tai muu lähimmäinen joka 100 % läsnäololla pystyy opastamaan ja haluaa ohjata lasta verkkomaailman todellisuudessa: vaaroista varoittaen ja toisaalta "marjapaikoille" houkutellen.
Mihin ihmisyys on menossa. Biologina näen, että tietyistä reunaehdoista ei voi vapautua, vaikka joustoa löytyykin.
Superkirtsi-koulutus on synnyttänyt kiinnostuksen tutkia näitä uusia ilmiöitä. Odotan jo innolla jatko- osaa, jossa pääsisimme syvemmälle ymmärrykseen. Ehkä sitä ennen on maltettava odottaa tärkeitä tutkimustuloksia ilmiöiden vaikutuksista. Tämä ei tule tapahtumaan hetkessä, mutta superkirtsiksi on suurenmoisen motivoivaa pyrkiä jo nyt.
Hei!
Taisin jo kirjoittaakkin Pirjolle, että voimme jakaa pelikyselylomaketta nuorille, jos on tarvis.
Huh huh, pelipäivä oli hauska ja osittain pahoinvointia herättävä. Itselläni nimittäin kävi niin, että kun pelasimme teollisuushalliin sijoittuvaa räiskintäpeliä, niin mulle tuli fyysisesti huono olo. Todennäköisesti tämä johtui kuvaruudulla vilistävistä kuvista, joskus samanlainen olo oli pikkulikkana linja-autossa, kun maisemat vilahtivat ohitse.
Räiskintäpeli oli minusta typerä, mutta WOW-pelissä oli jo ideaa. Tosin hahmon kehittäminen voisi tapahtua jotenkin muuten, kuin eläinhahmoja tappaen. Mutta, mutta, tiedän että esim. mun makuuni olisi luontopeli tyyliin: pelasta maailma ympäristöteoin, mutta sama peli ei varmaankaan olisi varhaisteinien suosikki.
Meillä kirjastossa puhutiin taas pelaamisesta kirjastossa. Meidän kirjastomme linja on, että vanhemmat ovat vastuussa lasten pelaamisesta niin kotona, kirjastossa kuin muuallakin. Mutta esimerkiksi viime viikolla jouduin tilanteen eteen, jolloin alle 10-vuotias tahtoi saada apua RuneScapen avaamiseen. Muistaakseni ikärajasuositus pelille on 13-vuotta. Huomasin, että olen tilanteessa, jolloin oma moraali ja käytäntö menevät vastakkain.
Onkohan kuitenkin sitten niin, että pelejäkin pelaten lapset ovat paremmassa tallessa kirjastossa kuin kadulla.
Lähetä kommentti